Valtuustoaloite
Kaupunginvaltuutetuilla on oikeus tehdä aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista
Valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja kokoukseen osallistuvalla varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.
Aloitetta ei oteta kaupunginvaltuustossa heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Valtuustoryhmän nimissä annettu tai vähintään 16 allekirjoittajan valtuustoaloite käsitellään kaupunginvaltuustossa, jossa aloitteeseen annettava vastaus käsitellään ja aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Kun valtuustoaloitteessa on enintään 15 allekirjoittanutta, valtuustoaloitteeseen antaa vastauksen ja aloitteen toteaa loppuun käsitellyksi hallintosäännön mukainen toimivaltainen viranomainen.
Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä kaupunginvaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.
Keskeneräiset valtuustoaloitteet
- Valtuustoaloite: Tyhjien rakennusten myyntiä on tehostettava / Kokoomuksen,
Sosialidemokraattien, Perussuomalaisten, Vihreiden, Kristillisdemokraattien ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmät yhdessä/aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.11.2024 - Valtuustoaloite: Asemakaavamuutoksen vireille saattaminen Ruusukorttelissa / Tuula Leppämäki ja Anne Laatikainen ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 8.12.2025
- Valtuustoaloite: Julkisen liikenteen parantaminen Rengosta Hämeenlinnaan sairaalalle (Ahveniston sairaalalle/Assi-sairaalalle), Jukolan terveysasemalle sekä pääterveysasemalle / Tuomas Koskinen / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 8.12.2025
- Valtuustoaloite hulevesien kaivokohtaisesta suodattamisesta / Jarkko Naulanen, Kirsi Ojansuu-Kaunisto ja Teijo Pullinen ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 9.2.2026
- Valtuustoaloite Hämeenlinnan digitaalisen huoltovarmuuden vahvistamiseksi / Laura Lamberg ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 9.2.2026
- Valtuustoaloite: Hämeenlinna suomen kielen kaupungiksi – kielirespriktin 165-vuotisjuhlavuosi ansaitsee muistamisen / Antti Ahonen ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 9.2.2026
- Valtuustoaloite: Hämeenlinnan historiankirjoitus vihdoin ajan tasalle – Hämeenlinnan historian päivittäminen ajalta 1639–1917 / Antti Ahonen ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 9.2.2026
- Valtuustoaloite: Pienydinvoimalastrategian laatiminen Hämeenlinnalle / Jarkko Naulanen, Timo Viitanen, Tuomas Koskinen ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.3.2026
- Valtuustoaloite: Kesäkukkapeltoja vanhusten palvelutalojen läheisyyteen / Vuokko Syväntö ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.3.2026
- Valtuustoaloite: Hämeenlinnan latujen, luistelukenttien ja talviliikuntapaikkojen ylläpidon parantaminen viikonloppuisin / Kati Voutilainen ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.3.2026
- Valtuustoaloite: Rantojen nostaminen Hämeenlinnan strategiseksi kehittämiskohteeksi / Kati Voutilainen ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.3.2026
- Valtuustoaloite hakkuiden lopettamisesta lintujen pesimäaikana / Mirka Soinikoski ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 4.5.2026
- Valtuustoaloite: Vanhan puuston säilyttäminen Hämeenlinnan lähiluonnossa / Vihreä valtuustoryhmä ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 4.5.2026
- Valtuustoaloite: Liputus Raatihuoneella vain virallisilla lipuilla / Pasi Honkanen ja Vuokko Syväntö ym. / aloite jätetty kaupunginvaltuuston kokouksessa 4.5.2026
Niina Kuusela
Hallintojohtaja
- Puhelin
- 050 4491 406
- Sähköposti
- niina.kuusela@hameenlinna.fi
Virpi Nummela
Hallintosihteeri
- Puhelin
- 050 5090 852
- Sähköposti
- virpi.nummela@hameenlinna.fi
Osallistu ja vaikuta
Osallistu ja vaikuta
{{ errorMessage }}
{{ i18n.empty }}