Hyppää sisältöön

Nuorisopalvelut

Lähellä, yhdessä, kulmilla, kuulolla ja ytimessä.
Hämeenlinnan nuorisopalvelut ovat nuorten arjessa mukana kouluissa, nuorisotiloilla, tapahtumissa ja verkossa sekä tarjoavat tukea ja ohjausta etsivän nuorisotyön ja Ohjaamo Stagen kautta.

Kaksi nuorisotyöntekijää nuorisotila G-nurkassa.

Nuorisotilat

Nuorisotilat ovat turvallisia ja esteettömiä kohtaamispaikkoja, joissa voit viettää vapaa-aikaa omalla tavallasi. Tule pelaamaan, tekemään yhdessä, tapaamaan kavereita tai tutustumaan uusiin ihmisiin. Voit myös vaikuttaa nuorisotilojen toimintaan ja kehittää nuorisopalveluja yhdessä muiden nuorten kanssa.

Graffitimaalauksen tekoa..

Kulttuurinen nuorisotyö

HÄX on nuorille suunnattu kaupunkikulttuurin alusta Hämeenlinnassa.

Kulttuurikeskus ARXin tekninen tuottaja järjestää toimintaa yhdessä nuorten kanssa, ja mukana on muun muassa katutanssia, DJ-pajoja ja graffitimaalausta. Toiminta kannustaa omaan ilmaisuun ja tekemiseen rennossa ilmapiirissä.

Hämeenlinnassa on useita avoimia katutaideseiniä, joilla kuka tahansa voi käydä maalaamassa milloin tahansa. Katutaideseinät sijaitsevat Hämeensaaren skeittipuistossa, Ahveniston koulun pihalla, Rengon skeittiparkissa, Sairion skuuttipuistossa sekä Iittalassa Hukarin nuorisotalon pihassa. Seinät tarjoavat luvallisen paikan katutaiteelle ja omalle luovuudelle.

Nuoria pelaamassa koripalloa.

Löydä itsellesi sopiva harrastus

Hämeenlinna tarjoaa valtavan määrän harrastusmahdollisuuksia liikunnasta ja kulttuurista peleihin, elämyksiin ja luonnossa liikkumiseen.

Voit kokeilla esimerkiksi joukkuelajeja, kamppailulajeja, tanssia, musiikkia, teatteria, kuvataidetta, partiota, skeittausta tai esportsia. Harrastuksia löytyy kaikenikäisille ja -tasoisille – olitpa vasta aloittamassa tai jo kokeneempi tekijä. Moniin lajeihin pääsee mukaan matalalla kynnyksellä, ja tarjolla on myös maksuttomia tai edullisia vaihtoehtoja.

Älä epäröi – tutustu Hämeenlinnan monipuoliseen harrastustarjontaan ja löydä juuri sinulle sopiva tapa viettää vapaa-aikaa!

Yleisöä Tunnit täys! -festivaaleilla.

Tunnit täys!

Tunnit Täys! on vuosittainen, maksuton ja kaikille avoin nuorten festivaali Hämeenlinnassa. Se kokoaa koulujen päättäjäispäivänä yhteen musiikin, elämykset ja yhteisöllisen kesän aloituksen.

Uusimmat tiedotteemme aiheesta

Sinua voisi myös kiinnostaa

Linkki 1
Linkki 2
Linkki 3