Hyppää sisältöön

Kuntalaisaloite

Kuntalaisaloite on tapa vaikuttaa Hämeenlinnan kaupungin päätöksentekoon ja toimintaan.

Kuntalaisaloitteen avulla voit tuoda esiin ajankohtaisia asioita, ongelmia tai kehittämistarpeita ja ehdottaa niihin muutosta.

Voit tehdä oman aloitteen, kannattaa muiden tekemiä aloitteita ja seurata niiden käsittelyä. Voit myös tehdä aloitteen kunnallisesta kansanäänestyksestä.

Voit tehdä kuntalaisaloitteen, jos

  • asut Hämeenlinnassa
  • kuulut yhteisöön, laitokseen tai säätiöön, jonka kotipaikka sijaitsee Hämeenlinnassa
  • omistat tai hallitset Hämeenlinnassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta

Myös alle 18-vuotiaat voivat tehdä kuntalaisaloitteen.

Aloitteen tulee koskea yhteistä asiaa, joka liittyy kunnan toimintaan tai palveluihin ja jolla on merkitystä laajemmin kuin vain aloitteen tekijälle itselleen.

Kaupunki ilmoittaa sinulle, mitä toimenpiteitä aloitteesi perusteella tehdään. Aloitteella täytyy olla merkitystä laajemmin kuin vain sinulle itsellesi.

Jos aloitteen allekirjoittaa vähintään kaksi prosenttia Hämeenlinnan äänioikeutetuista kuntalaisista, kaupunginvaltuusto käsittelee asian kuuden kuukauden kuluessa.

Kuntalaisaloitteen tekeminen

Voit tehdä aloitteen vapaamuotoisesti. Aloitteen täytyy sisältää tekijän nimi, sillä nimettömiä aloitteita ei käsitellä.

Voit tehdä aloitteen helpoiten Kuntalaisaloitteen verkkopalvelussa. Verkkopalvelussa voit myös antaa äänesi käynnissä oleville aloitteille.

Vaihtoehtoisesti voit lähettää kuntalaisaloitteen postitse tai toimittaa sen paikan päälle.

Postiosoite:
Hämeenlinnan kaupunki
Wetterhoffinkatu 2
13100 Hämeenlinna

Voit jättää aloitteen myös Palvelupiste Kastelliin samaan osoitteeseen.

Palaute vai kuntalaisaloite?

Pienet arjen parannukset ja käytännön ideat kannattaa lähettää palautejärjestelmän kautta. Laajemmat muutosehdotukset ja poliittista päätöksentekoa vaativat asiat kuuluvat kuntalaisaloitteisiin.

Viimeksi päivitetty 25.5.2026

Osallistu ja vaikuta

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Nosto 1
Nosto 1
Nosto 1