Hyppää sisältöön

Osallistava budjetointi

Osallistava budjetointi antaa asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa kaupungin kehittämiseen ja oman asuinympäristön parantamiseen.

Osallistava budjetointi tarkoittaa tapaa, jossa asukkaat pääsevät mukaan päättämään, mihin kaupungin yhteisiä verovaroja käytetään. Sen avulla voit vaikuttaa kaupungin kehittämiseen ja parantaa omaa asuinympäristöäsi.

Hämeenlinnan kaupunki kokeili osallistavaa budjetointia ensimmäisen kerran vuonna 2022. Kokeilu onnistui, ja siksi osallistava budjetointi on nyt pysyvä toimintatapa. Kaupunki varaa siihen vuosittain 30 000 euroa.

Osallistavan budjetoinnin ehdot

  • idean tulee olla lainmukainen
  • idean toteuttaminen tulee olla kaupungin toimivallassa
  • idean kaikki kustannukset mahtuvat osallistavan budjetoinnin 30 000 euron määrärahaan
  • idea on kaupungin ylläpidettävissä jatkossa ilman uusia merkittäviä kustannuksia
  • idea on epäkaupallinen
  • idea on syrjimätön ja yhdenvertaisuutta edistävä
  • idea voidaan toteuttaa vuoden aikana

Osallistavan budjetin toteutukset

Vuonna 2026 osallistavan budjetoinnin määräraha kohdennetaan Hämeenlinnan maastopyöräilyreittien kehittämiseen. Äänestyksessä annettiin yhteensä 1 169 ääntä. Eniten ääniä sai maastopyöräilyreittejä koskeva ehdotus, jota äänesti 253 asukasta eli 22 prosenttia kaikista äänistä. Toiseksi sijoittui ehdotus katutaideseinien lisäämisestä 167 äänellä ja kolmanneksi ehdotus valaistuksen parantamisesta Konnarin koululla 91 äänellä.

Ideoiden keruuvaiheessa maastopyöräilyreittien kehittämisestä saatiin kolme samankaltaista ehdotusta. Ne yhdistettiin äänestysvaiheessa yhdeksi vaihtoehdoksi. Ehdotuksissa esitettiin kaiken ikäisille ja tasoisille harrastajille sopivien alamäkireittien eli niin sanotun trail centerin toteuttamista Hämeenlinnan alueelle. Kaupunki toteuttaa voittaneen idean yhteistyössä harrastajien kanssa vuoden 2026 aikana.

Teini-ikäisten mielenterveyttä tukevia toimintoja järjestettiin nuorisopalvelujen, opetuspalvelujen ja kotoutumisen edistämisen palvelujen yhteistyössä. Toiminta kohdennettiin alkuperäisen ehdotuksen mukaisesti muunkielisille oppilaille.

Nuorisopalvelut järjesti kesäkuussa päiväleiri valmistavassa opetuksessa oleville valmo-oppilaille. Leirin ohjaajiksi palkattiin 18 vuotta täyttäneitä nuoria kesätyösetelillä. Leirin ohjelmassa oli muun muassa vuorovaikutustaitojen ja konfliktinratkaisun harjoittelua, viranomaisvierailuja sekä yhteisiä retkiä.

Leirin aikana nuoret ohjaajat ja oppilaat saivat ideoida toimintaa myös loppuvuodelle. Osallistavan budjetoinnin määrärahalla annettiin mahdollisuus perustaa toiveiden mukainen yhteinen harrastusryhmä tai kerho loppuvuoden ajaksi.

Määrärahalla järjestettiin Nummikeskuksessa myös monikulttuurisia kulttuuriherkkukahviloita. Vanhempainyhdistykset ja oppilaiden vanhemmat kutsuttiin mukaan tapahtumiin, joissa esiintyi tunnettuja ja kiinnostavia vierailijoita. Teemoina esimerkiksi sosiaalinen media, vanhemmuus, lukutaito ja kirjat. Kulttuuriherkkukahvila koettiin onnistuneeksi toimintamalliksi ja idea palkittiin Hämeenlinnan kaupungin fiksua työtä -maininnalla.

Lasten ja nuorten kanssa toimiville suunnattu Noora Galabin puheenvuoro ”Kasvaminen kahden kulttuurin välillä” järjestettiin marraskuussa ja joulukuussa Nummikeskuksessa Kulttuuriherkkukahvilan puhujana toimi yhteiskunnallinen vaikuttaja, kirjailija ja näyttelijä Jani Toivola.

Vuoden 2024 osallistavassa budjetoinnissa eniten ääniä sai ehdotus maksuttomista ja ikärajattomista livekeikoista nuorille. Ehdotuksen taustalla oli nuorten toive saada Hämeenlinnaan lisää livemusiikkia, sillä päihteettömiä ja nuoria kiinnostavia konsertteja on tarjolla vain vähän. Nuoret osallistuivat keikkojen suunnitteluun ja artistien valintaan.

Voittaneen ehdotuksen pohjalta toteutettiin HÄX-live-keikkasarja, joka toi vuoden aikana kahdeksan ajankohtaista artistia kuuteen eri tapahtumaan Suisto-klubille sekä Verkatehtaan Vanaja-saliin ja pihalle. Keikat olivat maksuttomia, päihteettömiä ja suunnattu 13–18-vuotiaille nuorille. Artistit valittiin nuorille suunnatun kyselyn perusteella.

Keikkojen järjestämisestä vastasi nuorille suunnattu kaupunkikulttuurialusta HÄX ja Kulttuurikeskus ARX yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin nuorisopalvelujen kanssa. Tavoitteena on, että nuorille suunnattujen livekeikkojen sarja saa jatkoa myös tulevina vuosina.

Tammikuussa 2023 äänestettiin 18 ehdotuksen joukosta 327 äänellä Skate ry:n ehdotus Hämeensaaren skeittipuiston kehittämisestä. Puistoon toteutettiin kesän aikana uusia betonirakenteita ja vanhoja rakenteita kunnostettiin yhdistyksen talkoovoimin.

Vuonna 2022 toteutettiin Kantolan Frisbeegolfrata 284 äänellä (koko äänimäärä oli 1124). Ehdotuksen mukainen 18-väyläinen rata rakennetaan Kantolan tapahtumapuiston yhteyteen myötäillen alueen rantakaistaletta. Ehdotuksen toteutuksesta vastasi kaupunkirakennetoimiala yhdessä Hämeenlinnan Discaajat ry:n kanssa.

Viimeksi päivitetty 8.5.2026

Avoinna olevat kyselyt

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Nosto 1
Nosto 1
Nosto 1