Hyppää sisältöön

Katuvalot ja ulkovalaistus

Hämeenlinnassa on 20 000 valaistuspistettä, joista suurin osa on LED-valaisimia. Valaistusta kunnossapidetään säännöllisillä kunnossapitokierroksilla.

Hämeenlinnassa suurin osa ulkovalaistuksesta on LED-valaisimia. LED-valaisimiin siirtyminen on tuonut kaupungille merkittävän säästön. Ulkovalaistuksen sähkökulut ovat pienentyneet arviolta noin 300 000 euroa vuodessa verrattuna aiempaan tilanteeseen.

Hämeenlinnan valaistusverkko lukuina

370

Sähkökeskusta

20000

Valaistuspistettä, joista 14 500 kpl katujen ja kevyen liikenteen väylien valaistuksessa, 2000 kpl puistoissa ja 800kpl leikkipaikoilla

3500

Valaistuspistettä pitäjissä Lammi, Hauho, Tuulos, Renko ja Iittala

Valaistuksen uusiminen

Katuvalaistus uudistetaan useimmiten samaan aikaan katusaneerausten kanssa tai uusia katuja rakennettaessa. Uusien valaisimien valinnassa kiinnitetään erityistä huomiota energiatehokkuuteen.

LED-valaisimia voidaan säätää tarkasti. Esimerkiksi yöllä niiden tehoa lasketaan, kun liikennettä on vähemmän. Näin säästetään energiaa ilman, että turvallisuus heikkenee.

Vastuut ja vikailmoitukset

Katuvalaistuksesta vastaa kaupunkirakenteen toimiala.

Jos huomaat vian tai häiriön ulkovalaistuksessa, tee ilmoitus sähköisen palautejärjestelmän kautta. Näin vika saadaan käsittelyyn mahdollisimman nopeasti.

Viimeksi päivitetty 2.7.2026

Tiedotteet

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Nosto 1
Nosto 1
Nosto 1