Vanhan hautausmaan puisto
Hämeenlinnan mystisin puisto on Vanhan hautausmaan puisto, joka on 1770-luvulla perustetun hautausmaan muinaisjäännös.
Vanha hautausmaa perustettiin nykyiselle paikalleen Hämeenlinnan kirkon valmistuttua vuonna 1798. Hautausmaa sijoitettiin varsin kauas kirkosta kaupungin ulkopuolelle kulkutautivaaran takia.
Vanhalle hautausmaalle on haudattu useita 1700- ja 1800-lukujen Hämeenlinnassa vaikuttaneita merkkihenkilöitä, kuten säveltäjämestari Jean Sibeliuksen isä, kaupunginlääkäri Christian Sibelius (1821-1868).
Puistossa on useita muistomerkkejä, joita näyttävimpiä ovat Nordenswan-suvun hautakappeli, maaherra kuvernööri Otto von Rehbinderin (1797-1873) muistomerkki ja aidattu sukuhauta sekä vuonna 1918 kaatuneiden saksalaisten sotilaiden muistoksi pystytetty jyhkeä monumentti.
Vuonna 1872 Ahvenistolle perustettiin uusi hautausmaa, joten vanhalle hautausmaalle hautaaminen määrättiin lopetettavaksi, ja lopulta alue muutettiin puistoksi. Puisto on suojeltu muinaismuistoalue, joka tarjoaa mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän kävelyretken menneisyyteen.
Puiston sijainti
Vanhan hautausmaan puisto sijaitsee kauppakeskus Goodmanin vieressä Valtatie 3:n länsipuolella.