Hyppää sisältöön

Ahveniston historia

Vuoden 1952 Olympialaisissa Suomella oli kaksi virallista kisakaupunkia, Helsinki ja Hämeenlinna.  Ahvenistolla sijaitseva urheilu- ja ulkoilukeskus Olympiapuisto rakennettiin olympialaisia varten.

Olympialaisissa kilpailtiin 19.7.-3.8.1952. Avajaisjuhlallisuudet järjestettiin Hämeenlinnassa 20.7.1952 ja siitä eteenpäin kaupunkilaiset saivat nauttia kisatunnelmista viiden päivän ajan. Hämeenlinnassa järjestettiin nykyaikaisen viisiottelun lajit: ratsastus, miekkailu, ammunta, uinti ja juoksu.

Olympialippu liehui Ahveniston lisäksi Kaurialan urheilukentällä sekä Aulangolle perustetussa kisakylässä. Viidentoista osallistujamaan liput liehuivat rivistössä Aulangon golfkentän laidalla lähellä Katajiston kartanoa. 

Ahveniston maauimalan historiaa 

Olympialaisia varten rakennettu arkkitehti Ilmari Niemeläisen suunnittelema Ahveniston maauimala toimi viisiottelun uintikilpailun näyttämönä. 1990-luvulla maauimala oli purku-uhan alla. Ahveniston suojeluyhdistys perustettiin ajamaan kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen etua, ja lopulta Olympiapuiston rakennukset suojeltiin. Maauimala kunnostettiin uuteen uskoon vuosina 2013–2014 rakennuksen alkuperää kunnioittaen.

Olympialaisten jälkeen Ahveniston maauimala ja sen viereen levittäytyvä Ahvenistonjärvi hiekkarantoineen on vakiinnuttanut paikkansa hämeenlinnalaisten suosittuna kesänviettopaikkana. Opetus- ja kulttuuriministeriö valitsi Ahveniston maauimalan Vuoden Liikuntapaikaksi 2017.

Viimeksi päivitetty 12.5.2026

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Nosto 1
Nosto 1
Nosto 1