Hyppää sisältöön

Ahvenisto


Suuntaa Ahvenistolle eli ”Apparalle”!  

Ahvenisto on vakiinnuttanut paikkansa Hämeenlinnan suosituimpien ulkoilualueiden joukosta. Appara on tunnettu erityisesti kesänviettopaikkana, mutta ainutlaatuisen luonnon ja olympiahistorian värittämä alue tarjoaa tekemismahdollisuuksia vuoden ympäri.


Pariskunta vaunulenkillä Ahvenistolla.

Aktiivinen Ahvenisto

Ahvenistolla aktiivinen ulkoilupäivä kuluu nopeasti ja alue tarjoaa monipuolista tekemistä kaikenikäisille. 

Ahveniston kahvilan rakennus, jonka seinällä on olympiarenkaat.

Olympiahistoriaa Ahvenistolla

Tiesitkö, että Ahveniston urheilu- ja ulkoilukeskus rakennettiin vuoden 1952 olympialaisia varten ja alueella kilpailtiin olympialaisten viisiottelu? 


Ainutlaatuinen harjualue 

Ahveniston harjualue on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualuetta, ja se muodostaa Vuorenharjun seudun kanssa Natura 2000-alueen. Alueella kasvaa monipuolisesti harjukasveja, ja Ahvenistolta voikin löytää esimerkiksi Kanta-Hämeen maakuntakukan, uhanalaisen hämeenkylmänkukan kasvupaikkoja.

Hämeenkylmänkukkia kasvaa maasta.
Hämeenkylmänkukkia

Saapuminen ja esteettömyys

Ahvenisto sijaitsee osoitteessa Olympiakatu 18–20, Hämeenlinna. Paikallisliikenteen bussit 1, 3 ja 14 kulkevat Ahveniston ohi. Katso aikataulut ja reitit Hämeenlinnan joukkoliikenteen reittioppaasta.

Ahvenistolla on kaksi esteetöntä autopaikkaa maauimalan puoleisella reunalla. Paikat on merkitty pyörätuolisymbolilla pystyopasteisiin havaittavasti. 

Alueella on esteetön wc erillisessä pukuhuone- ja suihkutilassa. 

Maauimalan altaaseen pääsee pyörätuolilla hissin avulla.

Kota sijaitsee Ahvenistonjärven hiekkarannalla, jonka pysäköintialueelle johtaa autotie.   

Pysäköintipaikoilta kodalle johtava noin 200 metrin pituinen reitti on hiekkapohjainen ja se kulkee usein vilkkaasti liikennöidyn parkkialueen läpi.  Rantaa rajaavien koristekivien välistä mahtuu kulkemaan liikkumisen apuvälineellä tai lastenvaunuilla. Reitti on osittain pehmeä ja hiekkapohjainen, ja siinä on loivaa sivukaltevuutta. Reitti on valaistu ja sen varrella on penkkejä. 

Kodan nuotiopaikka on kehämäinen ja sen levein kulkuaukko 1,42 m leveä.  Kodalla on kaksi irtopenkkiä, jotka voivat haitata kulkemista. Kodan pohjamateriaali on tasainen ja kova. Tulisijan korkeus maasta on 30 cm. Grilliritilän korkeus on säädettävä ja ritilän voi kääntää grillin ulkopuolelle. 

Kodan lähettyvillä on esteettömiä pöytäpenkkejä. 

Kodan lähettyvillä on jäteastioita, jotka ovat yhdellä kädellä käytettävissä. Isommassa roska-astiassa aukon korkeus maasta on 97 cm.

Sinua voisi myös kiinnostaa