Ilmanlaadun seuranta
Jatkuvatoiminen ilmanlaadun mittaus
Hämeenlinnan kaupunki on seurannut ilmanlaatua jatkuvatoimisilla mittauslaitteilla vuodesta 1993 lähtien. Mittausaseman paikkaa on vaihdettu neljä kertaa. Näin on saatu tietoa sekä ns. taustapitoisuuksista että keskusta-alueen ilmanlaadusta. Nykyiselle paikalleen Niittykadulle mittausasema on sijoitettu vuonna 2011.
Ilmanlaadun seurantaa toteutetaan yhteistarkkailuna, johon osallistuvat Hämeenlinnan kaupungin lisäksi ne Hämeenlinnan alueen toiminnanharjoittajat, joilla on ympäristöluvan tai rekisteröinnin kautta velvoite osallistua yhteistarkkailuun.
Mittausasemalla mitataan jatkuvatoimisesti typpidioksidin (NO2), hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuuksia sekä pienhiukkasten (PM2,5) pitoisuuksia.
Hämeenlinnan ilmanlaatua voi seurata Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatuportaalista, johon mittaustulokset päivitetään tunnin välein, katso www.ilmanlaatu.fi
Ilmanlaatu ilmoitetaan ilmanlaatuindeksinä. Hämeenlinnan ilmanlaatuindeksissä otetaan huomioon
- typpidioksidi (NO2)
- hengitettävä pöly (PM10)
- pienhiukkaset (PM2,5)
Ilmanlaatuindeksin luokitus kertoo ilmanlaadun vaikutuksista ihmisten terveyteen sekä ympäristölle aiheutuvista haitoista. Luokkia on viisi:
- hyvä
- tyydyttävä
- välttävä
- huono
- erittäin huono
Vuoden 2026 kuukausiraportit
Vuoden 2025 vuosiraportti
Seuraa Hämeenlinnan CO2-päästöjä
Hämeenlinnan kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä seurataan vuosittain. Lue lisää ilmasto-ohjelmasta.
Seuraa siitepölytilannetta
Ajankohtaisen siitepölytilanteen ja -ennusteen voi tarkistaa Turun yliopiston ylläpitämällä Norkko-sivustolla.
Bioindikaattoritutkimukset
Suorien mittauksien ohella ilmanlaatua voidaan seurata tarkkailemalla ilmansaasteiden vaikutuksia luonnossa. Eliötä, eliöyhdyskuntaa tai sen osaa, jonka avulla tutkitaan ympäristön tilaa, kutsutaan bioindikaattoriksi.
Kanta-Hämeenlinnassa on tehty bioindikaattoritutkimuksia vuosina 1986, 1991 sekä 2001–2002. Vuosina 2014ja 2025 Hämeenlinnan kaupunki ja Hattulan kunta olivat mukana Kanta- ja Päijät-Hämeen yhteisessä bioindikaattoritutkimuksessa, jota koordinoi Hämeen ELY-keskus.
- Kanta- ja Päijät-Hämeen bioindikaattoritutkimus 2025
- Kanta- ja Päijät-Hämeen ilmanlaadun bioindikaattoritutkimus vuonna 2014