Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma
Kaikkien Hämeenlinna on Hämeenlinnan kaupungin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2024–2029.
Yhdenvertaisuus – ja tasa-arvosuunnitelma Kaikkien Hämeenlinna on askel kohti avoimempaa, turvallisempaa ja yhdenvertaisempaa kaupunkia, jossa jokainen asukas tuntee kuuluvansa yhteisöön. Yhdenvertaisuus on osa kaupungin kaikkea toimintaa. Se näkyy palveluissa, henkilöstön toimintakulttuurissa sekä kaupungin tiloissa ja tapahtumissa.
Suunnitelmassa on kolme pääteemaa:
- lisätään tietoisuutta yhteiskunnan moninaisuudesta
- mahdollistetaan aikaa ja paikkoja kohtaamisille
- vahvistetaan asukkaiden turvallisuuden tunnetta
Teemojen alle on kerätty konkreettisia toimenpiteitä, joita Hämeenlinnan kaupunki ja muut toimijat toteuttavat suunnitelmakauden aikana. Kaupunki seuraa työn etenemistä ja varmistaa, että tavoitteet näkyvät käytännön tekoina arjessa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoteemat ovat mukana myös UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toiminnassa.
Kaikkien Hämeenlinna ohjelman toimenpiteet
Kaikkien Hämeenlinna -suunnitelman toteutumista seuraa kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden ja turvallisuuden edistämisen työryhmä, joka toimi myös kaupungin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyöryhmänä. Suunnitelman tavoitteiden ja toimenpiteiden edistymistä raportoidaan hyvinvointisuunnitelman vuosiraporteissa sekä hyvinvointikertomuksen yhteydessä.
Lisätään tietoisuutta moninaisuudesta
MyIntegration.fi monikielisen verkkosivuston hyödyntäminen
- Ajantasaisen tiedon tuottaminen MyIntegration -sivustolle, mm. ajankohtaisnostojen ja tiedotteiden avulla ja vanhojen sisältöjen läpikäynti.
- Making Home Hämeenlinna -sivuston lanseeraus 2025.
Keskustelufoorumit
- Kerran vuodessa järjestettävässä Seuraparlamentissa otetaan huomioon myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoteemat.
- Maankäytön suunnittelussa järjestetään kaikille avoimia yleisötilaisuuksia, mm. vuosittainen kaavoituskatsaus, jossa jaetaan tietoa meneillään olevista hankkeista.
- Kulttuurikeskus ARX osallistuu valtakunnallisiin keskustelutilaisuuksiin, kuten Lastenkulttuuriliiton foorumit, opetus- ja kulttuuriministeriön tilaisuudet ja Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio.
- Kaksi kertaa vuodessa (keväisin ja syksyisin) järjestettävä Kotofoorumi kokoaa yhteen eritaustaisia hämeenlinnalaisia ajankohtaisen teeman ympärille.
- Kansainvälisten asukkaiden palveluiden jatkuvat ryhmätoiminnot (miesten ryhmä, naisten ryhmä, ikääntyvien ryhmä, ym.) mahdollistavat kohtaamisia.
- Kansainvälisten asukkaiden palveluiden yhteiskuntaorientaatiot alkavat vuoden 2025 aikana.
- Erätaukokeskustelujen jatkaminen osana kaupungin toimintaa ja henkilöstön kouluttaminen erätauko-ohjaajiksi. Kokeillaan keskustelujen järjestämistä myös englanniksi.
Monikieliset tilaisuudet
- Kulttuurikeskus ARXin kaikissa tilaisuuksissa voidaan toimia suomen kielen ohella myös englanniksi.
- Kansainvälisten asukkaiden palveluiden tilaisuudet ja tapahtumat järjestetään monikielisesti:
- kotofoorumi
- ryhmätoiminnot
- infot
- yhteiskuntaorientaatiot
- tiedonkeruutilaisuudet
- Varhaiskasvatuksessa järjestetään omankielisiä vanhempainiltoja muuta kuin suomea äidinkielenään puhuville yhteistyössä kotouttamisen edistämisen palveluiden kanssa.
- Varhaiskasvatuksen omissa tilaisuuksissa, kuten päiväkodin vanhempainilloissa käytetään aktiivisesti tulkkia.
Monikanavainen ja saavutettava viestintä
- Kaupungin sisäinen viestintä toimii monikanavaisesti.
- Kaupungin eri toimijat viestivät ulospäin monikanavaisesti, käytössä verkkosivut, Facebook, Instagram, Tiktok ja YouTube..
- Kulttuurikeskus ARX tuottaa viestintäkanaviinsa sisältöjä sekä suomeksi että englanniksi.
- MyIntegration.fi -sivustolla tietoa useilla eri kielillä.
- Varhaiskasvatuksen verkkosivut asiakasystävällisemmiksi.
- Varhaiskasvatuksen monikieliset esitteet intraan henkilöstön käytettäväksi.
- Mobiilitulkkauksen aktiivinen käyttö varhaiskasvatuksessa.
- Viestinnän saavutettavuuden edistäminen.
- Brändi- ja verkkosivu-uudistuksissa vuosina 2025-2026 tullaan ottamaan huomioon saavutettavuuden paraneminen, niin lukijalle kuin sisällöntuottajallekin.
- Viestintäyksikön ja kansainvälisten asukkaiden palveluiden yhteistyön lisääminen tiedonkulun edistämiseksi.
- Viestintäyksikkö tekee kansainvälisen viestinnän suunnitelman.
Kaupungin moninaisuus näkyviin
- Kulttuurikeskus ARX tuo osallistavan kaupunkikulttuurin prosesseissa esille eritaustaisten lasten ja nuorten taidetta.
- Moninaisen kuvapankin tuottaminen. Huolehditaan, että moninaisuus kaikessa materiaalissa tulee näkyviin monipuolista kuvastoa käyttämällä.
- Strategian päivityksen yhteydessä otetaan moninaisuus huomioon.
- Tuodaan moninaisuutta esille tilastojen kautta.
- Brändiuudistuksessa kansainvälisyys yksi teema.
- We Speak Gay -kumppanuusyhteistyö.
Muut toimenpiteet
- Vapaaehtoiskeskus Pysäkki järjestää koulutusta vapaaehtoisille moninaisuudesta.
- Varhaiskasvatuksen asiakkuusprosessin tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus ja inklusiivisuus tiedostetaan, tunnistetaan ja varmistetaan koko prosessissa. Sijoittelu prosessin kriteerien mukaan.
Mahdollistetaan aika ja paikka kohtaamisille
Esteettömät ja maksuttomat tilaisuudet
- Kaupungin järjestämät tilaisuudet ovat esteettömiä ja maksuttomia.
- Erätaukokeskusteluja arvostavan kohtaamisen teeman mukaisesti koko organisaatiossa. Koulutetaan lähijohtajia hyvän kohtaamisen taitoihin, jotta hyvä vuorovaikutus säilyy kaikissa kohtaamisissa.
- Nuorisopalvelut tehostaa viestintää jo olemassa olevasta toiminnasta entistä paremmin mm. jalkautumalla nuorten kokoontumispaikoille ja yhteistyötahojen tilaisuuksiin, jotta nuoret löytävät paremmin toimintojen pariin.
- Nuorisopalvelut panostavat nuorisotyön mielikuvan kohentamiseen, jotta toimintaan tulisi mukaan monenlaisia nuoria.
Eri-ikäisten kohtaamiset
- Maankäytön suunnittelussa huomioidaan puisto- ja virkistysalueet kohtaamisille. Luodaan mahdollisuuksia rakentaa tiloja eri-ikäisten kohtaamiselle.
- Kaupunki järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia, jotka mahdollistavat eri-ikäisten kohtaamisia
- Puistoruokailu
- Pysäkin Mummola-hetket/ Vapaaehtoiskeskus Pysäkki
- Hippalot/ ARX
- Räikee/ ARX
- Valoilmiö/ ARX
- Sukupolvet kohtaavat/ Nuorisopalvelut
- Iloa Iittalassa -tapahtuma/ Nuorisopalvelut
- Avoimien lastenkulttuuripalvelujen sisällöissä korostuu lapsen ja aikuisen vuorovaikutuksen tukeminen.
- Kansainvälisten asukkaiden palveluissa huomioidaan eri-ikäiset mm. ryhmätoimintoja järjestettäessä.
- Varhaiskasvatuksessa yhteistyötä ikäihmisten sekä lähellä olevien koulujen kanssa rakennetaan ja vahvistetaan.
- Kutsutaan eri-ikäisiä erätaukokeskusteluihin.
Alueellinen tasapuolisuus otetaan huomioon
- Kaupungin toiminnassa ja kehittämisessä huomioidaan alueellinen tasapuolisuus.
- Uudistetuissa avustuskriteereissä on huomioitu alueellinen tasapuolisuus.
- Kulttuurikeskus ARXin tuottamassa kulttuurikasvatussuunnitelmassa Kulttuuripolkua tehdään neljässä Kanta-Hämeen kunnassa; Hämeenlinnassa, Hattulassa, Janakkalassa ja Riihimäellä varhaiskasvatuksesta perusopetukseen. Hämeenlinnassa kulttuurikasvatus ulottuu jokaiseen pitäjään.
- Avoimet kulttuurikeskuspalvelut jalkautuvat aika-ajoin pitäjiin erilaisten tapahtumien ja tempausten kautta.
- Kulttuurikeskus ARXin verkkosivuilla jaettavat omatoimisisällöt ovat saavutettavissa valtakunnallisesti. Sisällöt ovat sekä suomeksi että englanniksi.
- Nuorisopalvelut järjestävät kuljetuksia mm. pitäjistä isompiin kantakaupungissa tapahtuviin tapahtumiin.
- Etsivän nuorisotyön tapaamiset ja liikkuvuus nuoren elinympäristössä.
- Kansainvälisten asukkaiden palvelut selvittävät monikielisten palveluiden jalkauttamista pitäjiin.
- Kiintiöpakolaisten asuttaminen eri kaupunginosiin
- Seurataan alueellista kehitystä tilastojen valossa.
- Otetaan pitäjät huomioon markkinointi- ja viestintäsisällöissä.
- TyöHäme tarjoaa työllisyyspalveluita pitäjissä säännöllisesti eri toimipisteissä.
Rakennettu ympäristö tukee kohtaamisia
- Ulkoilu- ja retkeilypaikkojen toteuttaminen ja ylläpito mahdollistaa kohtaamisia.
- Maankäytön suunnittelussa huomioidaan rakennettu ympäristö kohtaamisten kannalta.
- Kulttuurikeskus ARX pyrkii aktiivisesti löytämään tiloja ja toimintamalleja yhteisöllisille toiminnoille (HÄX-kellari, Lasten puutarha, tapahtumat ja festivaalit kaupunkitilassa).
- Opistotalon remontissa valmistuvat yhteiskäyttötilat, joita Kulttuurikeskus ARX voi hyödyntää lasten ja perheiden toiminnassa sekä tapahtumissa ja festivaaleilla.
- Päiväkotien piha-alueet kaikkien saavutettavissa ja käytettävissä.
- Päiväkotien esteettömyystarkastus ja tieto verkkosivuille.
Vertaistuen mahdollistaminen
- Vapaaehtoiskeskus Pysäkin vapaaehtoisten vertaistapaamiset.
- Vertaistukiryhmät Vapaaehtoiskeskus Pysäkin tiloissa.
- Kulttuurikeskus ARXissa vertaistuen mahdollisuus toteutuu perheille suunnatuissa palveluissa ja kotoutumisen edistämisen palveluiden kanssa yhteistyössä tehtävässä Kotoutujien kerhossa.
- HÄXin toiminnassa mahdollistuu samassa elämäntilanteessa olevien nuorten vertaistuki ja kohtaaminen.
- Nuorisopalveluiden pienryhmätoiminnan järjestäminen nuorten tilanteen ja tarpeen mukaan mahdollistaa vertaistuen.
- Kansainvälisten asukkaiden palveluissa vertaistuen mahdollistaminen huomioidaan ryhmä- ja muissa toiminnoissa.
- Varhaiskasvatuksen tapahtumat suunnattu kaikille asiakasperheille, toiminnallisia ja vuorovaikutteisia kohtaamisia.
- Varhaiskasvatuksen jokaisessa yksikössä on toimintavuoden aikana tilaisuuksia, jotka mahdollistavat vertaistuen.
Kodin, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen roolit
- Kulttuurikeskus ARXin tuottama Kulttuuripolku toteutetaan varhaiskasvatus- ja kouluyhteistyössä, jonka sydämessä ovat koulujen ja varhaiskasvatuksen kulttuurivastaavat.
- Avoimiin lastenkulttuuripalveluihin osallistuminen perustuu kotien omaan aktiivisuuteen. Osallistumisen kynnystä madalletaan tuottamalla palveluita, joihin voi osallistua monipaikkaisesti (esimerkiksi askartelupussi ja materiaalipankki).
- Kansainvälisten asukkaiden palveluiden perhetyön päivystys tukee kodin, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhteistyötä.
- Varhaiskasvatuksen omakieliset vanhempainillat.
- Tunnistetaan ja tiedostetaan varhaiskasvatuksen rooli yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja mm. kotoutumisen näkökulmasta.
- Varhaiskasvatuksessa käydään aloituskeskustelu jokaisen perheen kanssa.
- Varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma keskustelut jokaisen perheen kanssa.
- Varhaiskasvatuksessa Tutustu- ja havainnoi – teemakuukausi aina elokuussa, antaa aikaa ja rauhan tutustumiselle.
Muut toimenpiteet
- Kansainvälisten asukkaiden palveluiden Kansainvälinen yritysneuvonta.
- Perusopetuksen laaditaan oma yhdenvertaisuus ja tasa-arvosuunnitelma.
- Varhaiskasvatuksessa asiakas voi valita palveluohjauksen avulla hänelle luontevimmat, saavutettavimmat, esteettömimmät palvelut.
- Kaupunki mahdollistaa osallistumisen erilaisia kanavia pitkin, esim. palautekanavat, kuulemiset, osallistava budjetointi, vammaisneuvostotyö, vanhusneuvostotyö, nuorisovaltuusto.
Lisätään turvallisuuden tunnetta
Turvallisemman tilan periaatteet
- Otetaan käyttöön kaupungin tiloissa ja toiminnoissa.
Ympäristön ja tilojen turvallisuus
- Liikenneturvallisuus lähtökohtana kaikille käyttäjäryhmille
- Ikäihmisten asumisneuvonta
- Kulttuurikeskus ARX arvioi ympäristön ja tilojen turvallisuutta tapauskohtaisesti, kuten näyttelyt ja tapahtumat.
- Kulttuurikeskus ARX konsultoi turvallisuusasiantuntijaa festivaaliturvallisuudesta.
- Nuorisopalvelut selvittää nuorten kokemuksia ympäristön turvallisuudesta esim. turvallisuuskävelyjen avulla.
- Kansainvälisten asukkaiden palveluiden asiakkaille vuokrattavien asuntojen sijainnin, turvallisuuden, toimijuuden, esteettömyyden tarkastelu.
- Kansainvälisten asukkaiden palveluiden asiakastilojen ja -toimintojen turvallisuudesta huolehditaan. Osallistutaan ja annetaan tietoa tiloja kehitettäessä.
- Turvallisuusjohtaminen varhaiskasvatuksen yksiköissä (pelastussuunnitelmat kunnossa, harjoitukset tehty, turvallisuustiimi).
- Tietoturvallisuuden vahvistaminen
- Kuvauslupa Päikky-varhaiskasvatusjärjestelmään huoltajille
- Digisuunnitelman 2025-2027 jalkautus
- Kattavat tietoturvaohjeet
Esteettömät julkiset tilat
- Esteettömyys- ja saavutettavuussuunnitelmien lähtökohtana esteettömyys kaikille käyttäjäryhmille.
- Järjestetään turvallisuuskävelyitä.
- Rakennusvalvontaviranomainen valvoo esteettömyyden toteutumista rakentamisessa.
- Nuorisopalvelut selvittää nuorisotilojen esteettömyyttä ja lisää opasteita esteettömyydestä.
- Pyritään järjestämään tilaisuudet ja tapahtumat sellaisissa tiloissa, joissa esteettömyys on huomioitu.
- Tilojen esteettömyys huomioidaan uudisrakentamisessa.
- Varhaiskasvatus kartoittaa päiväkotien esteettömyysluokituksen ja lisää tiedot verkkosivuille.
- Osana ehkäisevää päihdetyötä kootaan vapaaehtoisten jalkautujien joukko jalkautumaan nuorison pariin erityisesti juhlailtoina (koulujen päättäjäiset, festarit ym).
Yhdenvertaisuus- ja häirintäyhdyshenkilöt
- Koulutetaan kaupungin eri toimialoilta henkilöitä häirintäyhdyshenkilöiksi.
Muut toimenpiteet
- Perusopetuksessa on laadittu suunnitelma oppilaiden suojelemiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä.
- Resto-sovittelukoulutus- jokaiseen kouluun koulutetaan kaksi aikuissovittelijaa.
- Lapsen turvallisuuden tunne – lämmintä vuorovaikutusta vahvistava/tukeva vuorovaikutus; toimintakulttuurin vahvistaminen syrjäytymisen ehkäisy; arat ja vetäytyvät lapset huomioidaan.
- Huoltajien luottamuksen tunne varhaiskasvatusta kohtaan, varhaiskasvatuksessa aloittaminen (aloituskeskustelu, aloituksen pehmeä lasku).