Hyppää sisältöön

Sateenkaariystävällinen Hämeenlinna

Hämeenlinna edistää yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Kaupunki on sateenkaariystävällinen ja mukana We Speak Gay -verkostossa.

Hämeenlinna on kaupunki, jossa jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Kaupunki edistää yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta kaikessa toiminnassaan ja haluaa, että kaikki ihmiset kokevat olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi.

Hämeenlinna on mukana kotimaisessa We Speak Gay -kumppanuusverkostossa. Verkosto tukee turvallisemman ja inklusiivisemman yhteiskunnan rakentamista sekä sateenkaarimatkailun kehittämistä. Kumppanuus tukee Houkutteleva Hämeenlinna -kaupunkistrategiaa, jossa korostuvat yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus.

Kumppanuuden myötä Hämeenlinna kehittää viestintäänsä entistä sateenkaari-inklusiivisemmaksi. Kaupungin työntekijät osallistuvat koulutuksiin ja työpajoihin, joissa opitaan konkreettisia tapoja edistää yhdenvertaisuutta. Oppeja hyödynnetään kaupungin verkkosivuilla ja muussa viestinnässä. Tavoitteena on arvostava kohtaaminen ja se, että jokainen tulee nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisena kuin on.

Pride-liputus yhdenvertaisuuden puolesta

Hämeenlinnan kaupunki on osallistunut Pride-liputukseen vuodesta 2019 alkaen. Liputus järjestetään vuosittain Helsinki Priden ajankohtana Raatihuoneen edustalla.

Sateenkaarilippu on vahva viesti yhdenvertaisuudesta. Liputtamalla Hämeenlinna osoittaa tukensa sateenkaariyhteisölle ja kertoo selkeästi, että kaupunki kuuluu kaikille.

We Speak Gay -yhteisön tunnus.
Viimeksi päivitetty 1.6.2026

Tiedotteet

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Nosto 1
Nosto 1
Nosto 1