Hyppää sisältöön

Yleinen ilmoitusmenettely

Yleinen ilmoitusmenettely on ympäristöluvan kaltainen menettely ympäristönsuojelulaissa rajatuille toiminnoille.

Ilmoituksenvaraisesta toiminnasta tulee tehdä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoituksenvaraista toimintaa ovat esimerkiksi eläinsuojat, yli 50 linja-auton, kuorma-auton tai vastaavan työkoneen varikot, vaarallisen nestemäisen kemikaalin varastot, elintarvike- ja rehuteollisuuden toiminnot, vähäiset ampumaradat ja huvipuistot.

Toimi näin

Tee ilmoitus alta valtion ympäristöhallinnon verkkosivuilta löytyvillä lomakkeilla. Toimita huolellisesti täytetty lomake ja sen liitteet sähköpostitse Hämeenlinnan kaupungin ympäristönsuojelulle osoitteeseen kaupunkirakenne@hameenlinna.fi. Toimita ilmoitus viimeistään 120 vuorokautta ennen toiminnan suunniteltua aloittamista. Ilmoituksen käsittelystä peritään taksan mukainen maksu.

Toiminnan voi aloittaa omalla vastuulla, jos ympäristönsuojeluviranomainen ei ole antanut päätöstä 120 vuorokauden kuluessa. Päätöstä tulee noudattaa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Ympäristönsuojeluviranomainen valvoo päätöksen noudattamista samoin kuin ympäristölupaa.

Ilmoituksen käsittelyprosessi

  1. Ilmoitus 120 päivää ennen aloittamista
  2. Tarvittaessa ilmoituksen täydentäminen yhden kerran
  3. Kuulutus ilmoituksesta 30 päivää
  4. Viranhaltijan ilmoituspäätös
  5. Kuulutus ilmoituspäätöksestä 30 päivää
  6. Laskutus ja päätöksestä tiedottaminen
  7. Valitusaika

Ilmoituspäätös on lainvoimainen, jos päätöksestä ei valiteta.

Tausta ja lainsäädäntö

Yleisestä ilmoitusmenettelystä säädetään ympäristönsuojelulain (527/2014) 10. luvun 115 §:ssä.


Lisätietoja


Yhteystiedot

Viimeksi päivitetty 26.6.2026

Tiedotteet

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Nosto 1
Nosto 1
Nosto 1