Hyppää sisältöön

Rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään

Ympäristönsuojelulain liitteen 2 mukaisista toiminnoista tulee tehdä rekisteröinti-ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Rekisteröitäviä toimintoja ovat polttoaineteholtaan alle 50 MW:n energiantuotantolaitokset, nestemäisten polttoaineiden jakeluasemat, asfalttiasemat, betoniasemat ja betonituotetehtaat sekä kemialliset pesulat ja orgaanisia liuottimia käyttävät toiminnat.

Toimi näin

Tee rekisteröinti-ilmoitus alta valtion ympäristöhallinnon verkkosivuilta löytyvillä lomakkeilla. Toimita huolellisesti täytetty lomake ja sen liitteet sähköpostitse Hämeenlinnan kaupungin ympäristönsuojelulle osoitteeseen kaupunkirakenne@hameenlinna.fi. Toimita ilmoitus viimeistään 60 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Energiantuotantolaitoksen rekisteröinti-ilmoitus tulee toimittaa viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista.

Rekisteröinti on kirjaamistoimenpide, jossa ei tehdä hallinnollista päätöstä eikä anneta määräyksiä. Toiminta voidaan aloittaa, kun ympäristönsuojeluviranomainen on rekisteröinyt toiminnan tai ilmoituksen jättämisestä on kulunut 90 päivää. Viranomainen lähettää tiedon rekisteröinnistä toiminnanharjoittajalle. Rekisteröinnistä peritään taksan mukainen maksu. Toiminnassa tulee noudattaa toimialakohtaista asetusta.

Uuden toiminnan rekisteröintiprosessi

  1. Rekisteröinti-ilmoitus 30 päivää / 60 päivää ennen aloittamista
  2. Tarvittaessa ilmoituksen täydentäminen
  3. Ilmoituksen käsittely
  4. Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään (YLVA)
  5. Tieto rekisteröinnistä toiminnanharjoittajalle ja laskutus

Tausta ja lainsäädäntö

Rekisteröintimenettelystä säädetään ympäristönsuojelulain (527/2014) 116 ja 117 §:ssä.


Lisätietoja


Yhteystiedot

Viimeksi päivitetty 26.6.2026

Tiedotteet

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Nosto 1
Nosto 1
Nosto 1