Uima- ja allasveden laadun valvonta
Hämeenlinnan ympäristöterveydenhuolto valvoo Hämeenlinnan ja Hattulan alueella 24 uimarannan veden laatua. Alueella on myös uimapaikkoja, jotka eivät kuulu viranomaisvalvontaan.
Valvottavista uimarannoista yleisiä uimarantoja on 7 ja pieniä yleisiä uimarantoja 17. Rannat, joilla käy huomattava määrä ihmisiä uimassa, ovat yleisiä uimarantoja.
Viimeisimmät uimavesinäytteiden tulokset
Katso viimeisimmät uimavesinäytteiden tulokset näytteenottotaulukosta (päivitettävä uusin ennen julkaisua mediakirjastoon XXXXXXXXXXXXX) tai sähköisestä karttapalvelusta.
XXXXTÄHÄN VIIMEISIN TEKSTI NYKYISILTÄ SIVUILTA ENNEN JULKAISUAXXXX
Uimarin kannattaa itse arvioida silmämääräisesti uimaveden tila aina ennen uimista. Kukinnan eli sinileväesiintymien esiintymistä ja kestoa on vaikea ennustaa. Tuulet ja virtaukset liikuttelevat sinilevämassaa, joten sinilevän määrä vedessä voi vaihdella nopeasti jopa saman päivän aikana. Muun muassa lämmin ja tyyni sää sekä ravinteet edistävät syanobakteerien eli sinilevien kasvua ja esiintymistä. Lisää tietoa sinilevästä.
Vuoden 2026 näytteenottotulokset voit katsoa näytteenottotaulukosta. Tuloksia päivitetään taulukkoon uimakauden aikana. Tulokset löydät myös sähköisestä karttapalvelusta.
Hämeenlinnan uimarantaluettelo
Hämeenlinnassa viranomaisvalvontaan kuuluvat uimarannat:
Yleiset uimarannat: Ahvenistonjärvi Ahvenisto, Alajärvi Tervaniemi, Aulangonjärvi Kihtersuo, Hauhonselkä Pappilanaro, Ormajärvi Sankolan ranta ja Vanajavesi uimahallin ranta
Pienet yleiset uimarannat: Alimmainen, Aulangonjärvi ulkoilumaja, Kahtoilampi, Kankaistenjärvi, Katumajärvi Idänpää ja OTK:n ranta, Matkolammi, Pannujärvi, Ormajärvi Untulan ranta, Pursunjärvi, Suolijärvi Kirkkoranta, Vanajavesi Sairion ranta sekä Äimäjärvi urheilukentän ranta
| Uimarannan omistaja | Terveydensuojeluviranomainen |
| Hämeenlinnan kaupunki | Hämeenlinnan kaupunki |
| Infra / kunnossapitopalvelut | Viranomaispalvelut /ympäristöterveydenhuolto |
| Suosaarentie 4, 13210 HÄMEENLINNA | Wetterhoffinkatu 2, 13100 HÄMEENLINNA |
| p. 03 621 2310 | p. 03 621 2310 |
| Anna palautetta sähköisen palautejärjestelmän kautta | kaupunkirakenne@hameenlinna.fi |
Edellä mainittujen valvonnassa olevien uimarantojen lisäksi on lukuisa joukko uimapaikkoja, jotka eivät ole valvonnassa.
Uimarantaluetteloon tehtävät ehdotukset voi lähettää sähköpostiosoitteeseen kaupunkirakenne@hameenlinna.fi.
Uimaveden valvonta
Hämeenlinnan ja Hattulan uimarantoja valvotaan Hämeenlinnan kaupungin ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman mukaisesti uimakaudella 15.6.–31.8.:
- Yleisiltä uimarannoilta otetaan uimakauden aikana kolme vesinäytettä ja yksi näyte ennen uimakauden alkua. Yleiset uimarannat ovat vilkkaimpia, huomattavan kävijämäärän uimarantoja. Niiden vesinäytetulokset raportoidaan EU:lle.
- Pieniltä yleisiltä uimarannoilta otetaan uimakauden aikana kolme vesinäytettä.
- Viranomaispalvelut seuraa tehostetusti sinilevätilannetta, kun valvonnassa olevalla uimarannalla tehdään havaintoja sinileväesiintymistä. Rannalle toimitetaan tiedote, jos sinilevää on runsaasti tai erittäin runsaasti. Kukinnan eli sinileväesiintymien esiintymistä ja kestoa on vaikea ennustaa.
Valtakunnallisen sinileväseurannan tuloksia voi seurata Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/Sinilevätilanne – Järvi-meriwiki (jarviwiki.fi)
Suomen ja muiden EU-maiden uimarantojen vedenlaadun voi tarkistaa Euroopan ympäristökeskuksen karttapalvelusta.
Kesän näytteenottosuunnitelma
Uimavesien näytteenottotaulukko vuodelle 2026. (Ei saavutettava pdf-tiedosto).
Uimavesinäytteitä otetaan uimakauden aikana kolmen viikon välein. Saadut tulokset päivitetään yllä olevaan pdf-taulukkoon, joka on aakkostettu uimarannan nimen mukaan. Tulokset päivittyvät myös kaupungin karttapalveluun.
Viranomaispalvelut seuraa tehostetusti sinilevätilannetta, kun valvonnassa olevalla uimarannalla tehdään havaintoja sinileväesiintymistä. Rannalle toimitetaan tiedote, jos sinilevää on runsaasti tai erittäin runsaasti.
Kukinnan eli sinileväesiintymien esiintymistä ja kestoa on vaikea ennustaa.
Valtakunnallisen sinileväseurannan tuloksia voi seurata Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/Sinilevätilanne – Järvi-meriwiki (jarviwiki.fi)
Suomen ja muiden EU-maiden uimarantojen vedenlaadun voi tarkistaa Euroopan ympäristökeskuksen karttapalvelusta.
Ohjeita uimavesinäytteiden tulostaulukon tulkintaan
ok = uimavedelle asetetut mikrobiologiset laatuvaatimukset täyttyvät
Veden lämpötila mitataan näytteenoton yhteydessä näytteenottopisteestä.
Vilkkaimmat uimarannat, joissa käy terveydensuojeluviranomaisen arvion mukaan huomattava määrä uimareita ovat yleisiä uimarantoja ns. EU-rantoja.
Muut valvotut uimarannat ovat pieniä yleisiä rantoja.
Escherichia coli-bakteerien ja suolistoperäisten enterokokkien pesäkkeiden lukumäärä ilmoitetaan 100 ml kohden.
Syanobakteerit = sinilevät
Muita huomioita= näytteenoton yhteydessä tehdyt havainnot roskista ja makrolevistä sekä toimenpiteet syanobakteerien massaesiintymissä.
| Syanobakteerien määrä | Tulkinta laboratorion testausselosteessa | Toimenpiteet |
| 0 ei havaittu | ei havaittu | Ei toimenpiteitä |
| 1 vähän | havaittu vähän | Sinilevätilanteen tihennetty seuranta |
| 2 runsaasti | havaittu runsaasti | Varoitus uimareille ja tihennetty seuranta |
| 3 erittäin runsaasti | havaittu erittäin runsaasti | Varoitus uimareille ja tihennetty seuranta |
Levätilanne/Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Leväseuranta = valtakunnallisen leväseurannan tulos
Seurantaa Tervanimen uimarannalla sekä Pääjärven Biologisen aseman rannassa ja Vanajavedellä Retulansaaressa.
Uimaveden laatutekijät
Bakteerit
Uimaveden laatu määritellään hyväksi, kun vesi täyttää Escherichia coli -bakteerille ja suolistoperäisille enterokokeille asetetut laatuvaatimukset. Näiden bakteerien suuri määrä osoittaa veden ulosteperäistä saastumista, mikä voi aiheuttaa uimareille terveyshaittoja. Ulosteperäisen saastumisen myötä uimaveteen joutuu yleensä joukko muitakin bakteereja, viruksia ja alkueläimiä, jotka voivat aiheuttaa sairastumisen. Veden laatu täyttää vaatimukset, kun E. coli on alle 1000 mpn/100 ml ja enterokokit alle 400/100 pmy/ml.
Järvisyyhy
Järvisyyhy johtuu Cercaria ocellata -imumadon toukista, jotka iholle tunkeutuessaan aiheuttavat sietämätöntä kutinaa ja näppylöitä. Kutina häviää yleensä muutamassa tunnissa, näppylät voivat pysyä iholla pidempään. Järvisyyhyä voi ehkäistä välttämällä uimista matalassa kaislikkoisessa vedessä, käymällä suihkussa uimisen jälkeen sekä kuivaamalla iho karhealla pyyhkeellä.
Limalevä
Limalevää esiintyy toisinaan rehevissä humuspitoisissa järvivesissä. Se muodostaa iholle limaisen, ruskehtavan kerroksen, joka voi kuivuessaan alkaa kiristää ja kutista. Limalevä on kuitenkin myrkytöntä ja suihkussa käynti auttaa asiaan.
Sinilevä eli syanobakteeri
Lue lisää sinilevästä ja sen tunnistamisesta on vesi.fi-sivustolta: Kysymyksiä ja vastauksia sinilevistä | Vesi.fi
Uimavesien laatuprofiilit
Yleisille uimarannoille on laadittu vuosittain päivitettävät uimavesiprofiilit ja tehty uimaveden luokitus. Uimaveden luokitus on ensimmäisen kerran tehty vuonna 2011.
Ahvenisto
Ahveniston uimavesiprofiili (pdf)
- uimaveden luokitus 2023: erinomainen
- uimaveden luokitus 2024: erinomainen
- uimaveden luokitus 2025: erinomainen
Herniäinen, Hattula
Herniäinen uimavesiprofiili (pdf)
- uimaveden luokitus 2023: erinomainen
- uimaveden luokitus 2024: erinomainen
- uimaveden luokitus 2025: erinomainen
Kihtersuo
Kihtersuo uimavesiprofiili (pdf)
- uimaveden luokitus 2023: erinomainen
- uimaveden luokitus 2024: erinomainen
- uimaveden luokitus 2025: erinomainen
Pappilanaro
Pappilanaro uimavesiprofiili (pdf)
- uimaveden luokitus 2023: erinomainen
- uimaveden luokitus 2024: erinomainen
- uimaveden luokitus 2025: erinomainen
Sankola
Sankola uimavesiprofiili (pdf)
- uimaveden luokitus 2023: hyvä
- uimaveden luokitus 2024: erinomainen
- uimaveden luokitus 2025: erinomainen
Tervaniemi
Tervaniemi uimavesiprofiili (pdf)
- uimaveden luokitus 2023: erinomainen
- uimaveden luokitus 2024: erinomainen
- uimaveden luokitus 2025: erinomainen
Uimahallin ranta
Uimahallin ranta uimavesiprofiili (pdf)
- uimaveden luokitus 2023: erinomainen
- uimaveden luokitus 2024: erinomainen
- uimaveden luokitus 2025: erinomainen
Uimarantojen siisteys
Uimarannan siisteys ja uimaveden puhtaus ovat jokaisen rannan käyttäjän vastuulla. Tunne siis vastuusi ja käyttäydy rannalla asiallisesti. Neuvo myös lapsia ja nuoria toimimaan oikein.
- Huolehdi roskat niille varattuihin astioihin.
- Pese pikkulapsen peppu muualla kuin järvessä.
- Käytä käymälää.
- Ulkoiluta ja uita koiraa muualla kuin uimaranta-alueella.
- Sairaana ei pidä tulla rannalle, eikä ihan heti vatsatautioireiden loputtuakaan.
- Jos toteat rannalla vaaran paikkoja, ilmoita niistä uimarannan ylläpitäjälle.
- Ota huomioon muut uimarannan käyttäjät.
- Muista helteellä pitää juomavettä mukanasi.
Allasveden valvonta
Ympäristöterveydenhuolto valvoo yleisten uima-altaiden veden laatua. Tutkimusten tulokset ovat nähtävillä uima-altaiden ilmoitustaululla. Valvontaa varten on laadittu allaskohtaiset valvontatutkimusohjelmat.
Opas uimahalleissa vierailuun: Tule uimahalliin! -opas (useilla eri kielillä)
Allasveden laatuvaatimukset
Veden laatu täyttää vaatimukset, kun alla olevat mikrobiologiset laatuvaatimukset toteutuvat.
- Heterotrofinen pesäkeluku 22 ± 2 ºC < 100 pmy/ml
- Heterotrofinen pesäkeluku 36 ± 2 ºC < 100 pmy/ml
- Pseudomonas aeruginosa ei osoitettavissa /100 ml
Heterotrofinen pesäkeluku kuvaa allasveden yleistä bakteeripitoisuutta eli niitä bakteereja, jotka luonnostaan kuuluvat ihmisten ympäristöön, kuten iholle ja limakalvoille. Heterotrofinen pesäkeluku ei suoraan kerro vedessä olevien tauteja aiheuttavien bakteerien (eli patogeenien) määrää.
- Heterotrofinen pesäkeluku 22 °C eli pesäkkeiden lkm 22 °C kertoo altaan veden yleisestä hygieniatasosta ja ympäristön vaikutuksesta veden laatuun.
- Heterotrofinen pesäkeluku 36 °C eli pesäkkeiden lkm 36 °C viittaa uimareista peräisin olevaan likaantumiseen.
Pseudomonas aeruginosa on bakteeri, jonka on eniten todettu aiheuttavan sairastumisia uima-allasveden välityksellä. Se voi aiheuttaa suolisto-, silmä-, korva- tai hengityselininfektioita.
Fysikaalis-kemialliset muuttujat
Fysikaalis-kemialliset muuttujat kuvaavat lähinnä vedenkäsittelyn tehokkuutta.
- Sameus < 0,4 FTU
- pH-arvo 6,5-7,6
- Sidottu kloori < 0,4 mg/l
- Vapaa kloori 0,3 mg/l – 1,2 mg/l (vapaan kloorin määrä riippuu pH-arvosta ja lämpötilasta)
- Nitraatti < 50 mg/l
- KMnO4-luku < 10 mg/l
- Urea < 0,8 mg/l
- Trihalometaanit (THM) kloroformina < 50 µg/l
Raja-arvot on asetettu siten, että veden mikrobiologinen laatu säilyy hyvänä ja uimavesi on muutenkin turvallista.
Allasvesiosaaminen
Sellaisten henkilöiden, jotka työssään voivat vaikuttaa allasveden laatuun, on suoritettava vesityökortti. Lue lisää Lupa- ja valvontaviraston sivuilta: Vesityökortti – Lupa- ja valvontavirasto.
Lisätietoja
Yhteystiedot
Päivi Linden
Terveystarkastaja
- Puhelin
- 040 5236 772
- Sähköposti
- paivi.linden@hameenlinna.fi
Tiedotteet
Tiedotteet
{{ errorMessage }}
{{ i18n.empty }}