Opetussuunnitelmat ja oppimisen tuki
Hämeenlinnan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa kasvetaan yhdessä – kohdaten, yhdessä ihmetellen ja oppimisen iloa vaalien.
Hämeenlinnassa laadukkaan ja yhdenvertaisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toteuttamista ohjaavat Hämeenlinnan varhaiskasvatussuunnitelma ja esiopetuksen opetussuunnitelma. Hämeenlinnan varhaiskasvatussuunnitelma ja esiopetuksen opetussuunnitelma on laadittu yhteistyössä henkilöstön, lasten ja huoltajien kanssa. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy paikalliset suunnitelmat.
Hämeenlinnan varhaiskasvatus ja esiopetus rakentuvat lapsilähtöiselle, osallistavalle ja pedagogisesti tavoitteelliselle toimintakulttuurille. Arjen perusta on turvallinen, lämmin ja yhteisöllinen kasvuympäristö, jossa lapset ja aikuiset oppivat, toimivat ja vaikuttavat yhdessä.

Hyvinvoiva lapsi
Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa edistetään lasten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista turvallisuutta. Luomme turvallisia ja yhteisöllisiä kasvuyhteisöjä, jossa lasten on hyvä kasvaa, kehittyä ja oppia.
Liikumme arjessa monipuolisesti ja iloiten. Leikimme, retkeilemme ja liikumme lähiympäristöissä vahvistaen lasten luontosuhdetta. Päivien aikana huolehditaan myös riittävästä levosta ja rauhoittumisesta. Lapsille tarjotaan päiväkodissa täysipainoista ja ravitsevaa ruokaa. Lasten kanssa ruokaan tutustutaan kaikilla aisteilla tutkien, leikkien vahvistaen lasten myönteistä ruokasuhdetta.
Lapset ja aikuiset yhdessä oppien
Lapsi nähdään Hämeenlinnassa aktiivisena, osaavana ja uteliaana toimijana. Lasten ajatukset, kokemukset ja kiinnostuksen kohteet ohjaavat pedagogista toimintaa. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, osallistua ja kokea osallisuutta omassa ryhmässään ja yhteisössään.
Pedagogiikka perustuu laadukkaaseen vuorovaikutukseen. Aikuiset rakentavat yhdessä lasten kanssa oppimisympäristöjä, merkityksellistä toimintaa ja leikkejä. Yhteinen ihmettely, tutkiminen ja leikki vahvistavat luottamusta, oppimisen iloa ja yhteisöllisyyttä. Leikki on keskeinen tapa oppia ja kasvaa. Hämeenlinnassa leikki, liikkuminen, luovuus ja tutkiminen ovat osa jokapäiväistä pedagogista toimintaa varhaiskasvatuksesta esiopetukseen.
Osallisuuden toimintakulttuuri
Toimintakulttuuria kehitetään yhdessä lasten, henkilöstön ja huoltajien kanssa. Huoltajien ajatuksia ja mielipiteitä kuullaan ja heitä kutsutaan varhaiskasvatuksen toimintaan mukaan erilaisin tapahtumin ja vierailuin. Avoin vuorovaikutus ja yhteistyö luovat pohjan hyvinvoivien lasten ja aikuisten yhteisölle.
Kielellistä, kulttuurista ja katsomuksellista moninaisuutta kunnioitetaan ja arvostetaan. Yhteisön moninaisuus nähdään varhaiskasvatusyhteisön rikkautena.
Linkit
Yhteystiedot
Tiedotteet
Tiedotteet
{{ errorMessage }}
{{ i18n.empty }}