Poikkeamislupa
Mikäli rakentamisessa halutaan poiketa voimassa olevista määräyksistä, tulee hankkeelle hakea poikkeamislupa ennen varsinaisen rakentamisluvan hakemista.
Rakentamisluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää poikkeamislupaa ennen rakentamislupaa. Eräissä tilanteissa toimenpide voi edellyttää poikkeamislupaa, vaikka se ei edellytä rakentamislupaa (esimerkiksi rakentamisluvasta vapautettu rakentamishanke, jossa poiketaan kaavasta tai rakennusjärjestyksestä).
Poikkeamiselle rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista tulee aina olla erityinen maankäyttöön tai tontin ja sen ympäristön ominaisuuksiin liittyvä syy, ei hakijaan liittyvä henkilökohtainen tai taloudellinen syy.
Poikkeamisen on pääsääntöisesti johdettava parempaan lopputulokseen kuin säännösten mukaan rakentaminen esimerkiksi liikenteen, kaupunkikuvan, ympäristön, rakennussuojelun tai turvallisuuden kannalta.
Poikkeaminen ei kuitenkaan saa:
- aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueidenkäytön muulle järjestämiselle
- vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista
- vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista
- tai johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia
Toimi näin
Poikkeamisluvan hakijan velvollisuuksiin kuuluu mm.:
- lähtötietojen selvittäminen
- hakemuksen suunnittelu ja valmistelu
- tarvittavien selvitysten teettäminen sekä
- hakemuksen jättäminen ja täydentäminen
Rakennusvalvonta suosittelee pääsuunnittelijan liittämistä hankkeeseen mahdollisimman aikaisin, jotta hakija varmistuu riittävistä lähtötietojen selvittämisestä sekä hakemuksen suunnittelusta. Pääsuunnittelija ei ole pakollinen osapuoli poikkeamisluvissa.
Hakemuksen yleistiedot:
- Poikkeamisluvan hakija, jos muu kuin rakennuspaikan haltija niin lisättävä valtuutus liitteeksi
- Poikkeamisluvan maksaja, jos muu kuin hakija niin lisättävä valtuutus liitteeksi
- yleiskuvaus aiotusta rakennushankkeesta
- luettelo jokaisesta säännöksistä poikkeamisesta
- luettelo jokaisen poikkeamisen erityisestä syystä
- arvio poikkeamista koskevan hankkeen keskeisistä vaikutuksista sekä hakemuksen perustelut
Liitteet
- asemapiirros, josta on käytävä ilmi:
- olemassa olevat ja suunnitellut rakennukset
- rakennusten käyttötarkoitukset ja päämitat
- rakentamistoimenpiteet rakennuspaikalla
- rakennuspaikan rajat
- rakennuspaikan kaavamääräykset
- rakennusten välinen etäisyys ja rakennusten etäisyys rakennuspaikan rajoista
- naapuritonttien rakennukset
- rakennusala asemakaava-alueella
- rakennusoikeuslaskelma, josta selviää:
- käytetty rakennusoikeus
- rakennustoimenpiteen tarvitsema rakennusoikeus
- mahdollinen haettava lisärakennusoikeus
- ympäristökartta, joka osoittaa alueen sijainnin
- asiakirja, joka osoittaa rakennuspaikan hallinnan tai muun perusteen hakea poikkeusta
Voit tilata kartta-aineiston rakentajan perustietopaketissa poikkeamislupaa varten Hämeenlinnan verkkokaupasta.
Lisätietoja
Yhteystiedot
Tiedotteet
Tiedotteet
{{ errorMessage }}
{{ i18n.empty }}