Hyppää sisältöön

Osoitteet

Kunta antaa osoitteita pääasiassa kiinteistöille ja rakennuksille, joita käytetään rakentamiseen tai asumiseen. Tarvittaessa osoite voidaan antaa myös muille paikoille, kuten venevalkamille, laitureille tai muille selkeästi tunnistettaville kohteille.

Huomaa, että kunta ei korvaa osoitteen muuttamisesta aiheutuvia kustannuksia. Muutoksista mahdollisesti syntyvät kulut jäävät kiinteistön omistajan, yrityksen tai asukkaan vastuulle.
Kiinteistön omistajana sinun täytyy hankkia ja asentaa osoitenumerokyltti näkyvälle paikalle. Näin esimerkiksi pelastusviranomaiset löytävät kohteen nopeasti. Numerokylttejä myyvät rautakaupat ja muut alan liikkeet.

Jos tontilla on useita asuinrakennuksia, merkitse osoitenumero jokaiseen rakennukseen. Tarvittaessa sijoita tontin ajoväylän alkuun opastetaulu, josta selviää eri rakennusten sijainti. Kaikki porrashuoneet täytyy merkitä selkeästi valaistuilla kirjaimilla.

Osoitteen muuttaminen

Jos tarvitset muutoksen kiinteistön osoitteeseen, tee palvelupyyntö sähköisellä lomakkeella.

Osoitenumerot asemakaava-alueella

Asemakaava-alueella osoitenumerot etenevät järjestyksessä kadun varrella tonttijaon mukaisesti. Jokaiselle tontille tai rakennuspaikalle annetaan oma numero.

Kiinnitä osoitenumero rakennukseen niin, että se näkyy selvästi kadulle tai muulle kulkuväylälle. Taajamissa ja asemakaava-alueilla numerokyltin täytyy olla valaistu.

Osoitenumerot haja-asutusalueella

Haja-asutusalueella osoitenumero perustuu etäisyyteen tien alkupisteestä. Käytössä on niin sanottu 10-jakoinen järjestelmä.

Esimerkki: jos rakennus sijaitsee 100 metrin päässä tien alusta, osoitenumeroksi tulee 10. Käytännössä etäisyyden viimeinen numero jätetään pois.

Asemakaava-alueiden ulkopuolella osoitenumero pitää sijoittaa ajoväylän liittymään niin, että se näkyy tielle.

Navigointiongelmat

Eri navigaattorit ja karttapalvelut voivat joskus näyttää osoitteet väärin. Kunta ei vastaa näiden palvelujen tiedoista, vaan vastuu on palveluntarjoajalla.

Kaupunki toimittaa osoitetiedot valtakunnallisiin järjestelmiin, joista muut palvelut hakevat tietonsa. Voit tarkistaa ajantasaiset tiedot kaupungin omasta karttapalvelusta ja antaa siellä palautetta.

Jos havaitset virheen muussa palvelussa, ota yhteys suoraan palveluntarjoajaan. Voit yleensä ilmoittaa virheestä esimerkiksi sovelluksen palautetoiminnon kautta tai erillisellä lomakkeella.


Lisätietoja


Yhteystiedot

Viimeksi päivitetty 2.7.2026

Tiedotteet

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Nosto 1
Nosto 1
Nosto 1