Hyppää sisältöön

Kalastus

Hämeenlinna tarjoaa monipuoliset kalastusmahdollisuudet järvillä ja myös keskusta-alueen tuntumassa.

Hämeenlinnassa voit kalastaa monipuolisesti eri puolilla kaupunkia. Kaupunki omistaa runsaan 600 hehtaarin suuruisen kalastusalueen, ja sen lisäksi voit valita kalaveden useista osakaskunnista. Kalastusmahdollisuuksia on niin järvillä kuin keskusta-alueen tuntumassa.

Kaupunki on rakentanut kaksi esteetöntä kalastuslaituria, jotta mahdollisimman moni pääsee kalastamaan ja nauttimaan järvimaisemasta. Laiturit soveltuvat myös liikkumisesteisille. Keskusta-alueella on lisäksi useita hyviä ja helposti saavutettavia onkimispaikkoja.

Velvoiteistutukset ja pienvesien hoito

Kaupunki osallistuu yhdessä kalastuskuntien kanssa kalan velvoiteistutuksiin ja pienvesien hoitoon. Rantoja pidetään avoimina muun muassa ruovikoita niittämällä ja isosorsimon poistolla.

Pyyntimitat ja rauhoitusajat

Kalatalouden keskusliiton verkkopalvelu on  tietolähde kaikille kaloista ja kalastuksesta kiinnostuneille.  Verkkopalvelusta löydät ajantasaista tietoa pyyntimitoista ja rauhoitusajoista.

Kalastonhoitomaksu on kalastajan pakollinen perusmaksu, joka tulee maksaa, jos on iältään 18–69-vuotias ja kalastaa vieheellä tai pyydyksillä tai ravustaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun kalastat esimerkiksi virvelillä, verkoilla tai katiskalla, tarvitset aina kalastonhoitomaksun. Poikkeuksena ovat kalastajat, jotka ehtivät täyttää vähintään 65 vuotta 31.12.2023 mennessä.

Kalastonhoitomaksun maksuvelvollisuus on ikäperusteinen, eikä sitä poista esimerkiksi muut luvat, oma ranta tai eläköityminen. Kalastonhoitomaksun suorittamalla saa oikeuden viehekalastaa  yhdellä vavalla ja vieheellä lähes koko Suomessa.

Kalastusoikeus ei koske vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilta eikä kohteita, joissa kalastus on rajoitettua tai kielletty muun virallisen säännöksen nojalla. Kaikenlainen muu kalastus, kuten usealla vavalla kalastaminen tai pyydyskalastus, vaatii aina kalastonhoitomaksun lisäksi kalastusluvan vesialueen omistajalta. Näitä erityislupia edellytetään kaikilta, vaikka kalastonhoitomaksuvelvoitetta ei olisikaan. Erityislupia myyvät vesialueiden omistaja

Valtion kalastonhoitomaksun voi ostaa esimerkiksi Metsähallituksen Eräluvat.fi-palvelusta, josta löytyy myös ajan tasalla olevat lupien hinnat.

Tutustu kalastuslupa-alueisiin, joissa kaupunki on osakkaana.

Hämeenlinnan kalastusalue tarjoaa virkistyskalastuksen reittiluvan Vanajaveden Lepaan ja Viralanjärven väliselle alueelle. Reittilupa mahdollistaa vapakalastuksen laajalla vesialueella. Järjestely on toteutettu yhteistyössä alueen osakaskuntien ja muiden vesialueiden omistajien kanssa.

  • Alajärvi / Alajärven kalastusseura
    Lupa-alueet: Alajärvi (561 ha), Pyyttämö (28 ha), Vesajärvi (7 ha) Merkkien ja lupien myyntipaikka: Kellokeskus Laine, Raatihuoneenkatu 13, Keskustalo, 13100 Hämeenlinna, p. 03 612 7072. Lisätietoja lupien hinnoista ja kalastusseurasta
  • Aulangonjärvi / Aulangonjärven kalastusyhdistys
    Lupa-alueet: Aulangonjärvi (82 ha), Vanajavesi (Luhtialan kk 102 ha) Luvat ostetaan ostaluvat.fi ja sieltä löytyy lisätietoja, sekä ohjeita.
  • Katumajärvi / Katumajärven kalastusyhdistys
    Lupa-alueet: Katumajärvi (352 ha) uvat ostetaan ostaluvat.fi ja sieltä löytyy lisätietoja, sekä ohjeita.
  • Päijänne / Nyystölän kalastuskunta (Padasjoki)
    Lupa-alueet: Päijänne ja pienvedet Nyystölässä Lupalajit: Uistin, katiska, rysä, verkko, ravustus-lupa. Tutustu tarkemmin lupiin ja hintoihin.
  • Vanajavesi / Tyrvännön kalastusyhdistys (Hattula)
    Lupa-alueet: Lusinselkä (790 ha), Vanajanselkä (2900 ha), Vanajavesi Lupalajit: Uistin, katiska, rysä, verkko.
    15.5.-15.6. kaikki muu kalastus, kuin vapakalastus ja katiskat kielletty kuhakannan säilymisen turvaamiseksi. Kielto ei koske kuhan mädinhankintaa varten käytettäviä pyydyksiä, joiden pitoon on saatu lupa.Kuhanselän ja Lusinselän rauhoitusalue on rauhoitettu kaikelta kalastukselta 15.5.-15.6.
    Luvat ostetaan ostaluvat.fi ja sieltä löytyy lisätietoja, sekä ohjeita.
  • Vanajavesi / Pappilan osakaskunta
    Lupa-alueet: Pappilan vesialue, Miemalanselällä. Luvat ostetaan ostaluvat.fi ja sieltä löytyy lisätietoja, sekä ohjeita.
  • Vanajan reittilupa / Hämeenlinnan kalatalousalueen reittilupa
    Lupa-alueet: Vanajavesi Viralanjärvestä Lepaalle. Voimassa myös Katumajärvellä. Lupalajit: Uistin (uistimien lukumäärää ei rajoitettu), perho-onginta. Tutustu tarkemmin reittilupaan, hintoihin ja sijainteihin
  • Vanajanselän kalatalousalue
    Lupa-alueet: Alueen selkävedet, Makkaranselkä, Rauttunselkä, Kärjenniemenselkä, Vanajanselkä, Lusinselkä, Kuhanselkä Vanajanselän kalastusalueen yhtenäislupa-alue on pinta-alaltaan lähes 10 000 ha. Luvalla saa käyttää seuraavia pyyntimuotoja: Heitto- ja vetouistelua ja Perho-ongintaa.
Ongenkoho veden pinnalla.

Kalastusluvat

Luvat ostetaan pääosin ostaluvat.fi-sivustolta.

Uusimmat tiedotteemme aiheesta

Sinua voisi myös kiinnostaa

Linkki 1
Linkki 2
Linkki 3