Evon retkeilyalueen osayleiskaavan muutos ja laajennus
Kaava nro 9531
Kaava-alueen laajuus on noin 79 km² ja se on pääosin Metsähallituksen hallinnassa. Kaava-alueeseen kuuluu myös mm. Hämeenlinnan ammattikorkeakoulu HAMK:n ja yksityisten maanomistajien alueita. Kaavaa ja siihen liittyviä selvityksiä laatii FCG ja kaavoitusta ohjaa Hämeenlinnan kaupunki.
Kaavoituksen tavoitteena on lisätä Lammilla sijaitsevan Evon retkeilyalueen palveluja ja majoitusmahdollisuuksia sekä huomioida retkeilyn, opetuksen ja tutkimuksen, luonnon ympäristön, alueen muun maankäytön sekä mahdollisen kansallispuiston edellytysten yhteensovittamistarpeet. Kaavoitus on käynnistetty Metsähallituksen aloitteesta ja suunnittelualueeseen kuuluu myös muiden maanomistajien alueita.
Yleiskaavan hyväksyy aikanaan kaupunginvaltuusto.
Aloitusvaihe
Yleiskaavan muutos ja laajennus on tullut vireille kuulutuksella 30.10.2024.
Kaupunkirakennelautakunta on päättänyt (päätösote 22.10.2024 § 191, pdf) käynnistää Metsähallituksen aloitteesta Evon alueen yleiskaavoituksen.
Vireilletulosta julkaistiin kuulutus lehdissä Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset ja Keski-Häme sekä kaupungin nettisivuilla.
Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS) kuvataan kaavoituksen lähtötilanne, tavoitteet, kaavaprosessiin osallistuminen ja kaavan vaikutusten arviointi. OAS:a täydennetään tarvittaessa suunnittelun edetessä. Asiakirja on luettavissa tällä sivulla koko kaavaprosessin ajan.
OAS oli nähtävillä 20.3. – 18.4.2025, jolloin samaan aikaan järjestettiin maanomistajille sekä muille osallisille kysely suunnittelun lähtökohdista. Kyselyyn saatiin laajasti vastauksia eri aiheista. Tavoitekyselyn tuloksista on laadittu yhteenvetoraportti, jonka lisäksi annettua palautetta on käsitelty vastineraportissa.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.10.2025 (pdf 4 Mt)
Tavoitekyselyjen tulokset keväällä 2025 (pdf)
Vastineraportti osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuun palautteeseen (pdf)
Luonnosvaihe
Kaupunkirakennelautakunta päätti asettaa kaavan nro 9531 luonnoksena nähtäville.
Luonnosvaiheen kuuleminen on 26.11.2025-23.1.2026, jolloin mielipiteensä kaavaluonnoksesta voivat esittää alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa merkittävästi vaikuttaa, viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään sekä kunnan jäsenet.
Yleisötilaisuudessa 10.12.2025 esiteltiin luonnosvaiheen aineistoa, johon voit tutustua allaolevasta linkistä.
Yleisötilaisuuden esitys.
Muistio yleisötilaisuuden kysymyksistä ja vastauksista
Saatu palaute kootaan nähtävillä olon päätyttyä vuorovaikutusraporttiin, jossa esitetään kirjalliset vastineet saatuun palautteeseen ja kuinka palaute huomioidaan yleiskaavaehdotusta työstettäessä.
Luonnosvaiheen aineisto
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.10.2025 (pdf 4 Mt)
Kaavakartta luonnosvaihe (pdf 29 Mt)
Kaavakartta luonnon ja ympäristön suojelu (pdf 25 Mt)
Kaavakartta kulttuuriympäristö (pdf 25 Mt)
Kaavamääräykset luonnosvaihe (pdf 258 kt)
Selostus luonnos (pdf 14 Mt)
Ehdotusvaihe
Hyväksymisvaihe
Voimaantulo
KAURA
KH
VALTUUSTO
Valitusaika
Lainvoimainen
Suunnitteluaineisto
Suunnittelualueen rajaus (pdf 5 Mt)
Suunnittelualueella voimassa oleva yleiskaava (pdf 21 Mt)
Suunnittelualueella voimassa olevien yleiskaavojen määräykset (pdf 7 Mt)
Tästä linkistä pääset katsomaan voimassa olevan yleiskaavan karttapalvelussamme
Arkeologinen inventointi (pdf 56 Mt)
Arkeologinen inventointi, pienennetty (14 Mt)
Rakennetun kulttuuriympäristön selvitys (pdf 78 Mt)
Rakennetun kulttuuriympäristön selvitys, pienennetty (pdf 19 Mt)
Evo-keskuksen rakennetun kulttuuriympäristön selvitys (pdf 15 Mt)
Evon osayleiskaavan pohjavesiselvitys (pdf 2 Mt)
Ilmastovaikutusten arviointi (pdf 1 Mt)
Vesihuollon ja sanitaation toteutus ja organisointi (pdf 501 kt)
Evon retkeilyalueen osayleiskaava – luontoraportti (pdf 23 Mt)
Liikenneselvitys (pdf 2 Mt)
Natura-arviointi (pdf 2 Mt)
Evon retkeilyalueen maankäytön ja matkailun yleissuunnitelma, Metsähallitus (pdf 6 Mt)
Lisätietoja
Yhteystiedot
Katja Ojala
Yleiskaavasuunnittelija
- Puhelin
- 050 5090 745
- Sähköposti
- katja.s.ojala@hameenlinna.fi
Kaupunkirakenne asiakaspalvelu
- Puhelin
- 03 621 2310
- Sähköposti
- mypalvelupiste@hameenlinna.fi
Tiedotteet
Tiedotteet
{{ errorMessage }}
{{ i18n.empty }}