Hyppää sisältöön

Ehkäisevä päihdetyö

Ehkäisevä päihdetyö on hyvinvoinnin edistämistä, jonka tavoitteena on myöhentää päihteiden käytön aloitusta, vähentää päihteiden käyttöä ja ehkäistä niistä aiheutuvia haittoja. Työ kohdentuu kaikenikäisiin hämeenlinnalaisiin.

Ehkäisevä päihdetyö kohdistuu alkoholin, huumausaineiden, tupakan ja muiden päihtymiseen käytettyjen aineiden käyttöön. Työhön kuuluu myös rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisy. Ehkäisevään päihdetyöhön kuuluu esimerkiksi:

Yhteistyö on keskeinen osa kunnan ehkäisevää päihdetyötä. Hämeenlinnassa työtä tehdään valtakunnallisen Pakka-mallin mukaisesti. Pakka-malli on yhteisöllinen toimintatapa, jonka avulla ehkäistään alkoholi-, tupakka- ja rahapelihaittoja paikallisella tasolla. Hämeenlinna tekee ehkäisevää päihdetyötä seudullisessa yhteistyössä Hattulan ja Janakkalan kanssa.

Kohtaaminen ja puheeksi ottaminen ovat tärkeitä keinoja haittojen ehkäisyssä. Huolet otetaan esiin riittävän varhain ja ihmiset ohjataan tarvittaessa tuen piiriin. Kouluissa on käytössä nikotiinipuuttumismalli, joka tukee koulun henkilökuntaa lasten ja nuorten päihdekokeiluihin puuttumisessa.

Viestintä lisää kuntalaisten, ammattilaisten ja yhteistyötahojen tietoa päihteiden ja rahapelaamisen haitoista. Samalla vaikutetaan asenteisiin ja vahvistetaan motivaatiota hyvinvointia tukeviin valintoihin.

Päihdekasvatus on osa koulujen arkea. Perusopetuksessa käytetään Askelmat-ohjelmaa, joka sisältää päihdekasvatussuunnitelman ja tukee lasten ja nuorten hyvinvointia.


Lisätietoja


Yhteystiedot

Viimeksi päivitetty 26.6.2026

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Nosto 1
Nosto 1
Nosto 1

Tiedotteet