Hyppää sisältöön

Poissaolojen vaikutus asiakasmaksuun

Lapsen poissaolot voivat vaikuttaa varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin. Poissaoloja voivat olla vanhempainvapaa, sairauspoissaolo, loma-aika tai muu syy.

Vanhempainvapaiden vaikutus maksuihin

Vanhempainrahapäiviä voi käyttää, kunnes lapsi täyttää 2 vuotta. Vanhempainpäivärahapäivät voi käyttää useassa osassa. Lapsi ei voi olla varhaiskasvatuksessa läsnä vanhempainvapaapäivinä. Vanhempainvapaa ei vaikuta perheen muiden lasten oikeuteen osallistua varhaiskasvatukseen eikä heistä perittävään asiakasmaksuun.

Poissaolojaksolta tai -päiviltä ei peritä varhaiskasvatuksen asiakasmaksua, jos se ilmoitetaan seuraavien ohjeiden mukaisesti sähköpostilla osoitteeseen varhaiskasvatus(at)hameenlinna.fi.

  • Jos poissaolo kestää yli 5 päivää, mutta enintään 13 viikkoa, ilmoita siitä kuukautta ennen poissaolon alkua.
  • Jos poissaolo toistuu ja kestää 1–5 päivää kerrallaan, siitä pitää ilmoittaa viikko ennen ensimmäisen poissaolon alkua.

Maksuttomuuden ehtona on, että poissaoloista on ilmoitettu etukäteen yllä mainittujen ohjeistusten mukaisesti (Varhaiskasvatuslaki § 15).

Lapsen oikeus samaan varhaiskasvatuspaikkaan säilyy enintään 13 viikon vanhempainvapaasta johtuvan poissaolon ajan.

Sairauspoissaolojen vaikutus maksuihin

Ilmoitathan lapsen sairauspoissaolosta päiväkotiin tai perhepäivähoitajalle heti lapsen sairauden alettua. Laita Päikyn hoitoaikakalenteriin merkintä sairauspoissaolo (”Sairas”). Sairauspoissaolot kerryttävät laskutettavia tunteja.

Jos lapsi on saman kalenterikuukauden aikana sairauden takia poissa 11 tai useamman toimintapäivän, asiakasmaksuna peritään puolet tavallisesta maksusta. Jos lapsi on sairauden vuoksi poissa kaikki toimintapäivät koko kuukauden, maksua ei peritä lainkaan.

Huomaathan, että lapsen poissaoloa varhaiskasvatuksesta ei voi jälkikäteen muuttaa sairauspoissaoloksi.

Muiden poissaolojen vaikutus maksuihin

Jos lapsi on poissa kalenterikuukauden kaikki hoitopäivät, laskutetaan puolet tavallisesta kuukausimaksusta. Jos lapsella on yksikin läsnäolopäivä, laskutetaan täysi kuukausimaksu.

Varhaiskasvatuksen aloittaminen ja lopettaminen

Lapsen aloittaessa tai lopettaessa varhaiskasvatuksessa kesken kuukauden, peritään maksu vain niiltä päiviltä, jolloin lapsella on ollut sijoitus voimassa varhaiskasvatuksessa.

Maksuton heinäkuu

Heinäkuusta ei peritä kuukausimaksua, jos lapsi on aloittanut kunnallisessa varhaiskasvatuksessa edellisen vuoden elokuussa tai aikaisemmin, jolloin lapsi on ollut varhaiskasvatuksessa yli 11 kuukautta. Maksua ei peritä heinäkuulta, vaikka lapsi olisi hoidossa.

Mikäli lapsi on ollut toisessa kunnassa varhaiskasvatuksessa edellisen vuoden elokuusta alkaen ja varhaiskasvatus jatkuu toisen kunnan alueella yhtäjaksoisena, heinäkuu on perheelle maksuton. Ilmoitathan tästä sähköpostilla osoitteeseen: varhaiskasvatus(at)hameenlinna.fi.

Huomioi, että peruuttamattomista hoitoaikavarauksista peritään sakkomaksu, vaikka lapsella muuten olisi maksuton heinäkuu.

Yhteystiedot

Viimeksi päivitetty 6.8.2026

Tiedotteet

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Nosto 1
Nosto 1
Nosto 1