Eläintenpito
Koira täytyy taajamassa pitää aina kytkettynä. Koiran vapaana pitoon tarvitset aina maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan luvan. Kaupungin ylläpitämissä koirapuistossa voit pitää koiraa vapaana ympäri vuoden. Koirille löytyy myös omia koirien uittopaikkoja, joissa koirat saavat vapaasti polskia.
Koirakuri
Kun ulkoilutat koiraa, sinun täytyy huolehtia siitä, että koira on hallinnassa eikä aiheuta vaaraa tai haittaa muille.
Pidä koira kytkettynä tai muuten hallinnassa erityisesti seuraavina ajankohtina ja paikoissa:
- Metsästyslain mukaan koiran täytyy olla kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä 1.3.–19.8. välisenä aikana.
- Et saa pitää koiraa vapaana toisen maalla ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.
- Taajamassa koira täytyy pitää aina kytkettynä järjestyslain mukaan.
Koira saa olla vapaana vain, jos sen turvallisuus ja hallinta on varmistettu. Tämä on sallittua esimerkiksi:
- suljetulla pihalla
- koirien harjoitusalueella
- aidatulla koirien ulkoilualueella
Valvo koiraa aina, vaikka se olisi aidatulla alueella.
Samat säännöt koskevat myös hevosta ja soveltuvin osin muita lemmikkieläimiä.
Koiran tai kissan ei saa antaa juosta vapaana kuntopolulla tai muulla juoksuun tarkoitetulla reitillä.
Kielletyt paikat
Älä vie koiraa tai kissaa seuraaville alueille:
- yleiselle uimarannalle
- lasten leikkipaikoille
- torille toriaikana
- laduille tai urheilukentille, ellei se ole erikseen sallittua
Samat rajoitukset koskevat myös hevosta ja muita lemmikkieläimiä soveltuvin osin.
Poikkeukset
Säännöt eivät koske:
- virkatehtävässä olevaa valtion koiraa
- vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa
- koulutettua pelastuskoiraa sen tehtävissä
- avustajakoiraa
- opaskoiraa
Siivoa koiran jätökset
Kerää koiran ulosteet taajamassa hoidetuilta alueilta. Näin pidät ympäristön siistinä ja ehkäiset terveyshaittoja.
Järjestyslain noudattamista valvoo poliisi.
Hämeenlinna on mukana Koirankakkaroskis-kampanjassa. Voit hakea tarroja maksutta kaupungin palvelupisteistä, kuten Kastellista, sekä Hattulan Juteinitalolta.
Kuolleet lemmikit
Voit haudata kuolleen lemmikin omalle pihallesi, kunhan hautaaminen ei aiheuta haittaa ihmisille tai eläimille. Tarkista tarvittaessa tarkemmat ohjeet lemmikkieläinten käsittelystä.
Tiedotteet
Tiedotteet
{{ errorMessage }}
{{ i18n.empty }}